Koko ikäni maalla asuneena minun luulisi olevan sinut ympärillä pyörivien itikoiden kanssa ja hyöriä koko ajan ulkona imemässä puhdasta ilmaa sisään ja keräämässä marjoja. Vähintäänkin osata olla luonnon kanssa yhtä.

Niin kai minä olenkin. Joskus.

MUTTA välillä tuntuu, että menee hermot. En ole ikinä tykännyt itikoista tai muurahaisista. Itikat inisevät ja pistävät ja sitten kutittaa. Muurahaisetkin pistävät ja haisevat, yök!

Tosin siinä kun joku juoksee paniikissa karkuun jotain ampiaista/mehiläistä, niin minä taas olen ihan tyyni. Johtuneekohan siitä, että isä on joskus mehiläisiä kasvattanut (voiko niin sanoa?) ja itsekin olen pyörinyt pienenä hänen mukanaan mehiläispesiemme äärellä?

Ja se marjojen kerääminen. Kyllähän niitä on tuossa talon nurkilla ja metsässä ikkunan takana vaikka kuinka paljon; olisi mustikkaa ja vadelmaa ja mansikkaakin muutama puska. Ennen meillä oli mansikkaa koko pellollinen ja meillä kävi ostajia ja poimijoita ympäri Suomen (jos olivat lomamatkalla esim.) ja nautin hirveästi uusien ihmisten tapaamisesta. Tasaiseen tahtiin heitä kävi. Kaipaan vieläkin sitä.

Mustikoiden ja vadelmien kerääminen on vain niin... En vain tykkää. Vadelmoista en niinkään perusta - toisin kuin Pepi, joka napsii aina lenkillä tienpenkasta vattupuskista vadelmia ihan innoissaan (ja kun yrittää tarjota itse kämmenellään marjoja, niin ei tietenkään ota - ei sitten millään!) ja voisi viihtyä siellä vaikka kuinka kauan.

Metsässä kävely on mukavaa, kyllä vaan, mutta vain asianomaisissa vaatteissa ja jalkineissa. Jos menen vähänkin märkään paikkaan, suvaitsen käyttää mieluummin kumppareita kuin lenkkareita - luonnollisesti, koska ei ole hirveän miellyttävää astella kosteikossa märät lenkkarit ja sukat jaloissaan. Lits läts.

Vaatetuksesta sen verran, että jos kaupungissa on totuttu pukeutumaan siististi 24/7, niin maalla (ainakaan meikäläisellä) se ei päde. Koti on paikka, jossa puen verkkarit ja jonkun kuluneen t-paidan ylle ja that's it. Eihän täällä kukaan ole katsomassa (yleensä), mitä laittaa ylleen. Miksi siis pitäisi olla viimeisen päälle - turhaan siinä hyviä vaatteitaan tuhraamaan. Tavallaan, kun miettii, minulla on ikään kuin kaksi minää. Toinen on ns. "julkinen" minä, toinen taas kotiminä. Täällä blogien kuvissa minusta on nähty vain "julkinen" minä - tuskin kotiminää näettekään. Täytyyhän sitä oma yksityispuoli olla...

Huh! Kuulostanko ihan diivalle? En kai sentään. Mmm... Julkinen ja kotiminä? Juu-u, kyllähän vaan se näin on. Muttei se TO-DEL-LA-KAAN tarkoita sitä, että olisin julkisessa minässä jotenkin erilaisempi kuin kotiminässä. Sama henkilö on joka tapauksessa kyseessä - vaatteet vain vaihtuu! ;)

Joku random-kuva siskon rippijuhlista - ei taida oikein liittyä tekstiin mitenkään. Weird, uh?

 

 

Jep, maalaisämmä mikä maalaisämmä.