Lähiaikoina olen saanut manata keskinkertaista digikameraani, joka päätti juhannuksena noin kolmen (?) vuoden palveluksensa. Höh!

Niinpä tervehdin teitä (niin keitä?) kuvitta tällä kertaa. Olisi nimittäin ollut aika kiva merkintä kuvien kanssa - kertoa nimittäin Kuopio- reissusta, kun aleshoppasin lähes 120 €uron edestä!

Joku voisi naurahtaa, että onpas pikku summa rahaa, mutta meitsille se on PALJON. Koska olen aika huono shoppaaja, myönnettäköön. Joskus löytää paljon, joskus ei mitään. Ainut varma asia on, että kortteja löytyy, jos ei vaatteita.

Matkailin bussilla aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä siis Kuopioon, minne on paikkakunnaltani 100 km. Linkki oli tietysti aivan täynnä (juhannuksen paluuliikenne...), mitä manailin mielessäni, astellessani bussin käytävällä hitaasti eteenpäin ja etsiessäni jotain kiltin näköistä tyyppiä, jonka viereen istahtaa. Noh, se paikka löytyi vasta aivan takaa parin pikkupojan vierestä (ala-asteikäisiä = pikkupoikia).

Itse asiassa bussi oli matkan edetessä jo niin täynnä, ettei yhdeltä pikavuoropysäkiltä kuski enää voinut ottaa paria henkilöä kyytiin.

Se siitä päivästä.

Maanantaina lähdin käppäilemään torille yhdeksän jälkeen. Oli aurinkoista ja ihanaa ja kivaa ja mukavaa vain olla itsensä kanssa siinä, vailla huolta kummemmasta.

Ostosreissailu kesti neljä tuntia (OHO!?), jonka aikana ostin kymmeniä kortteja (joista halvin oli 0,03 € hahhahh!), pari paitaa, pari dvd:tä (Borat ja joku pukudraama - ihan vaan sua äiskä ajatellen! [ja voin mäkin *öhöm* sen kattoo...]), sukkia, kynän ja ballerinakengät (kympillä jeeee... kauankohan kestää?).

Ja kuten huomata saattaa, tosi johdonmukaisesti meni tuokin luettelo...

Käväisin myös ruokakaupassa, mutta ei siitä sen enempää.

Illalla ajattelin käydä katsomassa Night At The Museum kakkosen. Istuin ja angstasin (varmaan näytti siltä) ihan ylhäällä nurkassa, kun monetmonet muut katsojat olivat menneet aivan eteen (siinäpä taittavat niskansa). Ja juu, suurin osa oli paaaaljon nuorempia katsojia kuin mitä minä edustin.

Elokuva ei uutta tarjonnut (paitsi uusia hahmoja) ykkösen jälkeen, mutta oli silti vallan viihdyttävä toiminta- ja huumoripläjäys. Erityisesti ihastuin Amy Adamsin näyttelemään tomeraan hahmoon, joka vaikutti hieman feministiltä (GO GO!).

Tiistaina (eikös se ole tänään?) tulla köröttelin takaisin kotiin. Ja tällä kertaa bussissa oli juuri sopiva määrä ihmisiä.