Sunnuntai, ja minä herään yhdeksältä. Luen lehden ja katson unikirjasta, mitä kerrotaan nunnan hatusta, ja naurusta. Ei oikein mitään hyvää.

Iskä ja äiskä lähtevät hakemaan postia koiran kanssa tienvarresta. Katson sillä välin Korkeasaari- ohjelmaa neloselta, joka on oikeasti ihan hyvä ja suloinen ohjelma. Juontajakin on ihan symppis. Paitsi että se kohta, missä johonkin nelijalkaiseen (siinä väitettiin, että se oli joku peura, mutta luulen, että se oli kuitenkin poro?) ammuttiin nukutuspiikki, ei ole hirmu kaunista katsottavaa.

Kun ohjelma loppuu, pinkaisen ulos koiraa lenkittämään. Tässä vaiheessa ulkona on alkanut tuiskuttamaan, ja tarvon koiran kintereillä uppolumessa tuttua reittiä, joka kulkee metsän läpi. Sieltä takaisin kotiin tullessa koira haluaisi jäädä leikkimään jotain, johon kuuluu tärkeänä osana lumeen kaivautuminen. Hellyn vähän ja annan sen pyöriä lumessa hetken, kunnes kyllästyn ja komennan koiran koppiinsa.

Tulen sisälle, hätistän pikkukakrut tietokoneelta, että pääsen itse surffailemaan. Päätän kuitenkin katsoa "Stormbreaker" -leffan netistä, ja petyn. Leffahan kertoo siis 14- vee pojasta (Alex Pettyfer), jonka isä kuolee. Pian tämän jälkeen poika saa selville, että eihän se isukki siellä pankissa työskennellytkään, vaan oli vakooja/agentti/whatever. Aaaargh! Missä on kaikki hyvät agenttileffat?? Ei nyt lasketa James Bondeja tähän. Siis... Huoh. Poika on ärsyttävä. Pettyfer ei yksinkertaisesti osaa näytellä. Sorge. Ja juoni menee hieman ohi, eikä missään kohti tule hirmu jännitysfiilistä, kun koko ajan liidetään ja tapellaan ja kaikki on ennalta arvattavissa. Eikä mitään yllätyksiä. Boring!

Huhhuh. Olen hieman alamaissa elokuvan jälkeen (missä ovat kaikki hyvät elokuvat??), ja alan tekemään Runebergin torttuja. Kyllä, Runebergin päivä oli torstaina. Kyllä, mielestäni Runebergin torttuja pitäisi syödä koko vuoden ympäri, eikä vain silloin, kun kansalliskirjailijamme päivä on.

Nappaan www.kotikokki.net -sivuilta ohjeen. Tulostan sen, ja huomaan, että olen 717. tulostaja. Ohjeissa luvataan, että tortuista tulee: "ihanan meheviä :-D". Hyvältä kuulostaa siis. Kaikki sujuukin ihan hyvin. Harmittelen vain, kun kaapeista ei löydy hilloa, vaan joudun tyytymään pelkkään sokerikuorrutukseen.

Loppujen lopuksi onnistun vain sulattamaan muovikipon, kun jätän vahingossa kuuman pellin nojaamaan sen viereen. Äiti ei onneksi huomaa (vielä) mitään.

Runebergin tortuista tulee rumia. Niin kuin kuvasta näkyy. Isä yrittää kyllä lohduttaa, että on ne ihan nättejä. Ja kyllähän ne näyttääkin kaikille maistuvan. Koetan ajatella, että ehkä ne ovat sisäisesti kauniita, kun puraisen ensimmäisen haukun tortusta. Olen oikeassa. On ne ihan meheviä! Vaikkei ne kyllä missään torttujen missikilpailussa menestyisikään.

Päivän kruunaa Gilmoren tytöt. Sen jälkeen - öö, muistelen, että pitäisi tehdä jotain kouluhommiakin. Ehkä, jos kerkeää. Päivä on taas kadonnut jonnekin!