Ulkona on ihan tajuttoman älyttömän kaunis ilma! Niin kuin eilenkin. On se hienoa, että tällaisia ilmoja osuu vapaapäiviksi. Puut kimaltaa huurteisina auringonpaisteessa, taivaalla ei näy pilven häiventäkään, ja pakkastakin ihanat yli 20 astetta!

 

Tänään sattui pikku vesivahinko... Olin hakemassa koiralle vettä, ja kaadoin sen täyden vesiastian sitten eteisen matolle, ja puoliksi uloskin, kun ovi oli auki. Hups! Ei siinä mitään, taputtelin harsolla mattoa, muttei se vesi tainnut siitä kokonaan kuitenkaan "haihtua" poies... Toivottavasti kukaan ei huomaa. Tai liukastu ennen ulko-ovea jäätyneeseen vesilammikkoon!

 

On se niin väärin, ettei saa itseään siivoamaan vaatekomeroita, pöytää, laatikoita... Tai lukemaan kokeisiin, ainakin ruotsia. Tai kirjoittamaan kirjekavereille, vaikka kortteja ulkomaille jaksaa lähettää! Hassua.

 

 

Nyt voitte lopettaa lukemisen tähän, koska seuraavaksi seuraa umpitylsähuokaus -kertomus 13. päivä perjantaista.

 

 

Wanhat tanssit. Ööö. Ne on yliarvostettuja. Kuten lukio yleensäkin. Mutta siis - tanssit. Sitä rupesi itsekin miettimään, kun näki ne monet monet ihmiset yleisönä, että miksi hitossa kukaan haluaa tulla katsomaan meidän luokan tanssia, joka on ihan kamala sekasotku? Okei, ehkä ylireagoin. Jäin tosin pohtimaan, menisinkö itse katsomaan jonkun tanssia. Riippuisi varmaan siitä, onko joukossa tuttuja. Jos en tuntisi ketään, menisin katsomaan pukuja. Maybe.

 

Tanssittiin siis kolme kertaa koko päivänä. Aamulla, yli yhdentoista jälkeen ensimmäinen. Perhosia vatsassa, aivot löi tyhjää, tuntui alastomalta. Jälkimmäiseltä siksi, koska minulla oli päällä mekko, ja se oli outoa, koska en ollut koskaan ennen ikuna käyttänyt sellaista. Onneksi siinä oli olkaimet (hei, vai mikä se nimi on??), ja tiesin, että se ei valu pois päältä. Onneksi myös otin olkaimet, sillä kuulin, kuinka muut olkaimettomat tytöt harmittelivat, että oli hankalaa tanssia ilman.

 

Ensimmäinen tanssikerta meni ookoosti, opettaja kutsui sitä kohtalaiseksi. Iiiiks! Sen jälkeen menimme kuvaukseen, jossa yritin irvistää jotenkin söpön näköisesti. Anteeks. Sitten kipitettiin syömään, enkä onnistunut voitelemaan margariinilla pukuanikaan (vuokrapuku). JEEE!

 

Toiseen tanssiin saimme lukion väen sijasta katsojiksi yläkoulun oppilaat opettajineen, ja oli siellä muutakin porukkaa. Oppilaat katsoivat silmät ristissä, kädet puuskassa meitä ja koko tanssia. Ei tainnut kiinnostaa. Luulenpa, että heidän sijassaan meikäkin olisi ollut vain tyytyväinen, ettei tunnille olisi tarvinnut mennä, siinä kaikki.

 

Toinen tanssi - noooo, ihan jees kai sekin meni. Ei ainakaan jännittänyt niin paljon kuin ekassa. Paitsi että tässäkin monen monta kertaa astuin helmani päälle, nyyh. Eli huom!! Minä itse astuin helman päälle, mutta kukaan pareista ei astunut!

 

Kolmas tanssi oli tyyliin neljän tunnin päästä, joten menimme kaverini kanssa siksi aikaa tämän mummon luo, joka teki ruokaa, jonka söin nälissäni, koska oli aika nälkä. Kuunneltiin järviradiota, ja erehdyin luulemaan jotain laulajaa Joel Hallikaiseksi, vaikka se oli joku paljon vanhempi laulaja, joka lauloi.

 

Kolmanteen tanssiin sai tulla ihan ketkä vaan, ja sinnehän tuli. Ja kameramiehet kanssa. Viimeisen tanssin aikana jännitys oli ekan ja toisen tanssin välimaastosta. Se saattoi mennä paremmin, kuin muut tanssit, vaikka mokasin yhden kerran aika pahasti, mutta siitä aika nopeasti toivuin. Ja taas astuin helman päälle, taaksepäin kun mentiin, ja meinasin kaatua, niin kyllähän siinä muutama hitto susta tuprahteli!

 

Sitten se oli ohi! Huomasin, että oikean jalan isovarvas oli ihan rakkuloilla, uuuups. Muuten väsytti, janotti, halusin kotiin. Ja mentiinkin kotiin.

 

Sen pituinen se.